Ison pojan vermeet
Hector on nyt 17 viikkoa vanha ja painaa tasan kolme kiloa. Paino on siis tuplaantunut 9 viikon takaisesta kotiutumisesta. Sirorakenteista ja kevyttä koiraa tottui nopeasti käsittelemään ja varomaan kotona jokaista liikettä, askelta ja istahtamista - nyt kaikki edellä mainittu tulee huomaamatta jo selkärangasta.
Kasvattajakodista tuli mukaan ohjeet ja reilu määrä kaikenlaista tarpellista, kuten pienelle pennulle sopiva kaulapanta ja talutin. Niitä käytettiin ensimmäiset viikot, jonka jälkeen koon kasvaessa ja kävelymatkojen pidentyessä hankittiin käyttöön valjaat sekä kelatalutin. Valjaisiin sopivan nahkataluttimen Hector sai perintönä edesmenneeltä koiraltamme.
Valjaat Suomen sääolosuhteissa ja kerrospukeutumisessa ovat olleet tällä hetkellä toimiva ratkaisu.
Toisinaan tulee kuitenkin menoja, joissa kaulapanta on tietysti tyylikäs, mutta myös käytännöllinen kun vaatteita pitää riisua pois päältä ja pukea myöhemmin takaisin esimerkiksi kahviloissa/ravintoloissa.
Oli aika hankkia nahkainen kaulapanta ja siihen sopiva talutin.
Kommentit
Lähetä kommentti