Kulinaristin suosikit

Kuivaruokaa, kotona valmistettua ruokaa, raakaruokaa, einesruokaa. Hector on ehtinyt maistelemaan erilaisia ruokia. 

Koiranpennun ruokinta jatkui sillä samalla ruoalla, jota kasvattajakodissa oli totuttu syömään (mukaan saatiin reilusti samaa ruokaa). Sillä ja erilaisilla lisukkeilla kuten muun muassa raejuusto, ab piimä siis jatkettiin. Sitten tuli stoppi. Yllättäen tuttu ruoka alkoi maistua liian tutulta ja niin oheen lisättiin pennuille tarkoitettua raakaruokaa. 

Pakastelihapullat on kätevät laittaa jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana ja esimerkiksi ennen aamun ulkoilua, nostaa hetkeksi vielä huoneenlämpöön. Kuivaruoka/lihapulla yhdistelmä on ollut ruokinnan kannalta vaivatonta.


Näiden lisäksi kaikenlaiset kasvikset, kuten kurkku, paprika, herne, keitetyt porkkana, peruna, proccoli ja kukkakaali ovat olleet ihan suosikkeja - ykkössuosikki on ehdottomasti rapsakka ja mehukas luomupaprika. Hedelmistä vesimeloni, omena, banaani ja päärynä. Erilaiset salaatinlehdet, yritit ja varsiselleri.

Kotiruoista kaikenlaiset pitkään uunissa haudutetut patalihat ovat yllättäen suosikkeja. Mutta erityisesti, uunissa kypsennetty kokonainen kana. Oheen vesihöyryssä haudutetut kasvikset. Kulinaristi Hectorin herkkuruoka.

Tuttu kuivaruoka kelpaa jälleen myös hyvin ihan sellaisenaan. Erityisesti kun niitä tarjoilee eräästä vanhasta muumimukista ja alkuun muistaa vieritellä muutaman matolle.

Kommentit

Suositut tekstit