Onnellinen murrosikäinen

Piti oikein miettiä, vähän laskeskella ja lopulta todeta, että totta tosiaan Hectror on jo lähes kymmenen kuukautta vanha. Tai siis nuori, rasavilli, vapaa ja harvinaisen satunnaisia kiukkukohtauksia lukuun ottamatta, silmin nähden onnellinen murrosikäinen koira. Ja suoranainen priimus, mitä tulee kaikenlaiseen arjen tekemisten oppimiseen - vaikka italianvinttikoiralla ei ole miellyttämishalua, löytyy sitäkin enemmän järkeä päästä. Ja palkkion avulla viimeistään päästään yhteisymmärykseen.

Suosikkiasioita tällä hetkellä ovat pitkät aamut peiton alla, kaikenlainen herkuttelu, kainalossa pötköttely, kahvilassa käynnit, metsälenkit ja pallopelit.

Muutama ikävä koirapuisto- ja katukohtaamiskokemus sai muuten jo alusta asti hurjan rohkean Hectorin olemaan tavallisen rentoilun sijaan enemmänkin varpaillaan. Koirapuiston ohittaminen vaatii hieman rohkaisua, ravintoloiden terassien ohitus sujuu parhaiten sylikyydillä ja kadulla vähänkin epäilyttävät isot koirat saavat Hectorin vilkuilemaan nopeinta pakoreittiä. Kaikesta huolimatta rohkeampaan eli normaaliin suuntaan ollaan jo menossa hyvää vauhtia - joinain päivinä innokkuus voittaa pelon ja taas toisinaan edellä mainitut paikat/tilanteet pilaavat koko ulkoilun. 

Toisaalta myös koiran murrosikä mullistaa aikaisemman maailmankatsomuksen päälaelleen - mikä ennen oli ihan normaalia tai vähän jännittävää, onkin nyt järkyttävän pelottavaa.

Korvalehden pään nirhauman parantuminen on vienyt aikaa yllättävän pitkään. Pientä laastaria on pidetty ulkoillessa vielä näihin päiviin, mutta nyt alkaa näyttää jo siltä, että siitä voidaan vihdoinkin luopua tämän viikon aikana.

 Mukavat, pitkät metsälenkit ovat toimineet tehokkaina rentoutumispaikkoina, sillä aina reissun jälkeen, koirapuiston ohi kuljetaan ihan muina miehinä.