Viikonloppu valossa
"Me mennään hotelliin" -lause ei vielä vappuviikolla kertonut Hectorille paljoakaan, mutta matkalaukun pakkaaminen sai italianvinttikoiraan vauhtia (tämä oli ensimmäinen kerta kun laukku otettiin esille ja pakattiin.) Välillä Hector istui laukussa laskostettujen vaatteiden päällä ja muun ajan kulki varjona perässä. Matkalaukun näkeminen ja sen merkitys kokonaisuudessaan on selkeästi koodattu meidän kaikkien ymmärrykseen jo syntymästä asti. Viikonloppulomaa varten Hectorille pakattiin mukaan erilaisia ruokia, leluja, vaatteita ja talja.
Hotellin lasiset automaattiovet, iso valoisa aula ja vieraat ihmiset eivät jännittäneet Hectoria yhtään - sisääntulo näytti enemmänkin siltä, että on sitä tullut hotelleissa ennenkin käytyä. Ilmassa oli pelkkää iloa ja no, hieman kohellusta. Ihan alkuun mukaan huoneeseen saatiin yllätyspussillinen lahjoja - hirvennahkaisia puruluulastuja, kuivaruokaa, kakkapusseja ja lemmikki huoneessa -ovikyltti. Huoneessa oli myös ruoka-astia ja aluspyyhe. Tässä hotellissa koiravieraat (lemmikit) asuvat kaikki samassa kerroksessa.
Huoneen tarkastukseen, johon kuuluivat kaikki nurkat, sängynalusta ja suihku, kului aikaa noin puolisen tuntia. Tämän jälkeen oleminen rauhoittui ja tuntui melkein siltä, kun oltaisiin oltu kotona.
Yksin jääminen huoneeseen ei huolestuttanut Hectoria laisinkaan ja meidän palatessa takaisin - vastassa oli vieterijaloilla varustettu iloinen italianvinttikoira. Reippaus palkittiin tietysti herkuilla.
Huone oli hyvin äänieristetty. Käytävästä, muista huoneista tai ulkoa kaduilta ei kantautunut mitään ääniä. Hector nukkuikin ihanassa hiljaisuudessa ja rauhassa kuin tukki, pitkien yöunien lisäksi ruhtinaalliset päiväunet. Muuten aika kului leikkiessä, herkutellessa ja ikkunalla, josta oli esteettömät näkymät lähialueelle.
Viikonloppu vieraassa ympäristössä oli hyvää harjoittelua tulevaisuuden varalle - on varmaa, että Hector tulee elämänsä aikana matkustelemaan ja yöpymään kaikenlaisissa paikoissa. Edesmennyt ranskanbulldoggimme ehti kotimaan matkailun lisäksi vierailla 16:ssa eri maassa ja tämän myötä painaa päänsä erinäisiin hotellien/asuntojen tyynyihin. Samalla etiketti, miten hotellissa toimitaan oli meille kaikille päivänselvää.
Kommentit
Lähetä kommentti