Pilkahdus aikuisuudesta
Aika on kulkenut siivillä sitten viime vuoden loppusyksystä tähän päivään. Kaikenlaista on luonnollisesti tapahtunut; oppimista ja menemistä joka päivä. Tässä yhdentoista kuukauden kohdalla voi jo kuitenkin todeta, että jokapäiväinen elämä on rauhoittunut huomattavasti esimerkiksi kun vertaa puolen vuoden takaiseen. Hectorilla on jo hieman malttia, pitkäjänteisyyttä ja sopivaa intoa tehdä perusasioita - aiemmin melkein kaikki tehtiin sata lasissa ja pää kolmantena jalkana. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä olisi tällä hetkellä paikallaanpolkevaa, tylsän tavallista tai flekmaattista. Menoa ja touhua riittää kyllä ihan sopivasti. Kenties pilkahdus aikuisuudesta on jo nähtävillä. Niin ja onhan nyt kesä, italianvinttikoiran suosikkivuodenaika!
Suosikkijuttuja tällä hetkellä ovat; ulkoilu metsälenkillä aamu varhaisella, kavereiden tapaaminen puistossa, autoilu, uunituore aamiaiscroissant, kaupungilla käyminen, päiväunet omalla untuvapatjalla, lapsien tapaaminen, kainalossa pötköttely, veneily, suihkussa käynti ja hampaiden pesu paahtopaistin makuisella tahnalla.
Tämän viikon suunnitelmissa on vierailu tai tarkemmin ottaen aamulenkki Suomenlinnaan. Ideana on matkustaa aamun ensimmäisellä lautalla saarelle, kävellä reilu lenkki ja palata takaisin kotiin aamutoimiin. Idea on ihan varmasti Hectorin mieleen.
Kommentit
Lähetä kommentti