Vihdoinkin kohti näyttelyjä

Vihdoinkin - monien kuukausien odottelun ja epävarmuuden jälkeen ilmoittauduttiin koiranäyttelyihin. Pentuluokka jäi ikävä kyllä kokonaan välistä, mutta junioriluokasta on ihan hyvä aloittaa.

Näyttelyyn ollaan harjoiteltu pidemmän aikaan yhdessä aamuvarhaisella ja lisäksi osallistuttiin yhteen muiden koirien kanssa yhteisiin harjoituksiin.

Ja niinhän siinä kävi, että yhteinen harjoittelu meni täysin pieleen. Juuri kun oltiin kehässä esiintymässä, näyttelykehän ulkolpuolella odotellut iso koira pääsi irti ohjaajalta ja juoksi takaapäin kovaa vauhtia meidän luokse. Näyttelyharjoitusten vetäjän varoituksen ja oman nopean toiminnan kautta ehdin nostaa Hectorin syliin turvaan. Tilanteesta pahan päiväisesti pelästyneeltä Hectorilta pääsi syliin nostettaessa paniikkipissa ja sydän hakkasi kuin juoksupyrähdyksen jälkeen. Hyvin alkanut harjoitus keskeytettiin ja hetken rauhoittumisen jälkeen tein päätöksen, että on parasta poistua kokonaan paikalta.

Ikävä tapahtuma oli karmea jatkumo kevällä koirapuistossa tapahtuneen jahtaamisen päälle.  

Harjoituksista ei kuitenkaan palattu suoraan kotiin. Pelottava tapahtuma purettiin mielestä tutussa paikassa, johon pistäydyttiin juoksemaan, leikkimään ja ihan vaan olemaan. Myöhemmin tavattiin vielä mukavia koirakavereita.

Tekevälle sattuu, sanotaan - mutta tapahtuma harmitti koko sen illan. Hector onneksi näytti unohtaneen koko tilanteen. Se on tietysti tärkeintä.