Ykkös luokassa
Kahdeksan viikkoisen Hectorin matka uuteen kotiin kesti autolla useamman tunnin. Matka sujui hyvin - ei merkkiäkään siitä, että autossa matkustaminen olisi epämiellyttävää, saati pelottavaa, päinvastoin. Rohkean pennun mielestä uusi kaikkineen oli mielenkiintoista ja jännittävää (ihan samoilla tuntemuksilla oltiin mekin). Samalla tyylillä on jatkettu tähän päivään asti - ajellaan paikasta toiseen, kuunneellaan musiikkia, pysähdytään ihailemaan maisemia ja nauttimaan eväistä.
Meillä oli valmiina turvavyövaljaat ja kolme erilaista matkustuspaikkaa, jotka sopivat käytettäviksi ihan pienestä pennusta aikuiseksi. Viimeksi käytetyssä ei ollut mitään vikaa, kunnes törmäsin vieläkin kätevämpään autoistuimeen, jossa on pehmeät korkeat reunat, sen saa kiinnitettyä auton istuimeen ja se toimisi hyvin esimerkiksi hotellissa sänkynä - oli idea myyty meille välittömästi.
Uutta istuinta testattiin ensin hieman kotona ja sitten autossa. Hector hyväksyi sen myös välittömästi.
Kommentit
Lähetä kommentti