Takkikelit

Mikä tuuri ja onni meitä potkaisi viime syksynä. Aurinkoa, tyyntä ja lämpöä riitti pitkälle vuoden loppuun, joka mahdollisti Hectorin kanssa miellyttävät ulkoilut, aluksi villaneuleessa ja myöhemmin haalari/takki -yhdistelmällä. Lopulta siirryttiin käyttämään paksua pilkkihaalaria.

Tänä syksynä meitä meren äärellä asujia on riivannut aika ajoin viima, ja kelejä ei todellakaan ole voinut kutsua villapaitakelpoisiksi. Takista on pitänyt löytyä lämpöä, kosteuden- ja tuulenpitävyyttä. Tulevasta tietämättöminä vaateostoksia tehtiin hyvissä ajoin jo elokuussa ja niin sopivaa päälle pantavaa on löytynyt kaapista kelille kuin kelille. Kerrankin hätäilystä oli hyötynsä.

Mutta onneksi sekaan on myös mahtunut muutamia upean aurinkoisia ja tuulettomia päiviä. Ne omistettu ulkoiluun luonnonsuojelualueilla ja Suomenlinnassa. Niin ja tietysti kaupungilla käppäilyyn ihmisten ilmoilla.

Kommentit

Suositut tekstit